Fuksivuosi lyhesti

Tällä sivulla on karkeasti kuvattu mistä Tietokillan fuksin vuosi muodostuu. Fuksivuosi on kuitenkin paljon enemmän kuin listaus tulevasta ohjelmasta, sillä se on ainutlaatuinen kokemus, jonka wanhatkin opiskelijat vielä muistavat ja useat pitävät sitä hienoimpana vuotenaan ainakin opiskeluaikojen osalta.

Tapahtumien suhteen on tässä aikajanassa painotettu erityisesti fukseille suunnattuja tapahtumia, mutta muutoin ohjelma vastaa erityisesti opiskelun osalta myös vanhemman tieteenharjoittajan vuotta.

Syksy

Ensimmäinen viikko

  • Yliopistoon tutustuminen ja orientaatio
  • Perehdyttävät opinnot
  • Tutustuminen toisiin opiskelijoihin niin killassa kuin koko Otaniemessäkin

Seuraavat viikot

  • Normaalit kurssit alkavat ja samoin myös ensimmäinen opiskeluperiodi
  • Fuksisitsit, sitsit ovat hieno akateeminen pöytäjuhla ja osa tunnetuinta teekkarikulttuuria
  • Paljon killan ja ylioppilaskunnan tapahtumia, joissa pidetään hauskaa ja tutustutaan muihin

Ensimmäisen opiskeluperiodin tenttiviikko (lokakuun lopussa)

Vuoden viidestä opiskeluperiodista ensimmäisen aikana pääset tutustumaan yliopistokurssien kokeisiin eli tentteihin.

Fuksicruise (marraskuun lopussa)

Tietokillan, Inkubion, Maanmittarikillan, Fyysikkokillan ja Automaatio- ja systeemitekniikan killan perinteinen risteily Tukholmaan, johon osallistuvat niin fuksit kuin vanhemmatkin opiskelijat.

Toisen opiskeluperiodin tenttiviikko (joulukuun puolessa välissä)

Luvassa on lisää tenttiharjoittelua.

Joululoma (tenttiviikon jälkeen)

Pitkä joululoma, jolloin kannattaa ladata akkuja tulevaa kevättä ja vuoden huipennusta varten. Seuraavan lukukauden kurssit alkavat vasta tammikuun puolenvälin jälkeen.

Kevät

Keväällä opiskelu jatkuu normaalisti kolmessa periodissa, joiden tenttiviikot ajoittuvat helmikuun puoleenväliin, huhtikuun alkuun ja toukuun loppuun.

Muistinnollaus (helmikuun lopussa)

Muistinnollaus on Tietokillan vuosijuhla ja samalla killan kalenterivuoden huipentuma. Kyseessä on arvokas akateeminen pöytäjuhla sitsien tapaan, mutta vieläkin hienompana ja juhlavampana. Juhlaa seuraavana aamuna järjestetään perinteinen silliaaminen eli sillis, jossa sitten tunnelma on rennoimmillaan ja ihmiset hauskimmillaan.

Wappu (huhtikuun puolesta välistä alkaen)

Wappu on teekkarille vuoden kohokohta ja silloin tapahtumista ja meiningistä ei ole puutetta. Mikäli Fuksimajuri päättää wapun järjestää, sen tapahtumat ajoittuvat enimmäkseen huhtikuun toiselle puolikkaalle ja huipentuvat tuhansien ihmisien wappubrunssiin Ullanlinnanmäellä 1.5.