Fuksiryhmät

Fuksiryhmät muodostuvat noin kahdestatoista fuksista ja noin neljästä ISOhenkilöstä. Lisäksi fuksiryhmillä on hallituskummina yksi Tietokillan hallituksen jäsen, joka pystyy kertomaan tarkemmin killan toiminnasta ja hallinnosta. Jokainen Tietokillan fuksi kuuluu yhteen ryhmään, jossa liikutaan tiivisti aivan ensimmäisinä päivinä syksyn alussa.

ISOhenkilöt auttavat ensimmäisestä päivästä lähtien tulemaan tutuksi Otaniemeen, Aaltoon, muihin fukseihin ja teekkariyhteisöön. He opastavat myös opintojen alkuun. Heiltä voi kysyä neuvoa asiassa kuin asiassa.

ISOhenkilöt

ISOhenkilöt, eli ISOt, ovat vanhempia opiskelijoita, jotka ovat lähteneet vapaaehtoisesti toimimaan oppaina uusille opiskelijoille. He opastavat oman ryhmän fuksejaan Aallossa ja tuovat teekkariyhteisön fukseille tutuksi. ISOt järjestävät yhteistä vapaa-ajantoimintaa ryhmälleen, mutta huolehtivat myös, että fuksit pääsevät alkuun opiskeluarjessaan. ISOt ovat fuksien tuki ja turva sekä auttavat ongelmien tullen.