Vuoden'19 lopputerveiset

Kategoria: MOUH
Kirjoittaja: Visa Pollari
Kirjoitettu: ti 07.01.2020 klo 19:56

Hallitus'19 kiittää ja kumartaa. Vuoden tapahtumista voi lukea täältä
Alla myös hallituslaisten terveisiä vuodelta.

Tässä kohtaa vuotta on hyvä katsella vähän mennyttä ja tulevaa. Kuluneen vuoden aikana ollaan juhlittu niin jääkiekossa kuin jalkapallossa. Mantakin on kärsinyt kiitettävästi näiden rientojen aikana. Kilogramma määriteltiin uudelleen, ja TTY:kin ehti kadota.
Muutoksia on tapahtunut, parempia tai huonompia, sillä ei niin väliä. Mutta entäs sitten tuleva vuosi ja vuosikymmen? Noh, kaikki on auki! Ehkä Olkiluoto 3 valmistuu, ihminen käy Marsissa tai joulu on valkoinen.
Viime vuoden aikana on tapahtunut paljon. Olen viettänyt vuoden Tietokillan hallituksessa, tutustunut aivan mahtaviin ihmisiin ja jopa edistänyt opintojani. Näistä kaikista asioista voin vain kiittää teitä kaikki. Olkoon sitten keskustelut kiltahuoneella tietokoneen ja eläimen yhteiselosta, T-talon aulassa startupeista pöhiseminen tai Zeldan pelailu kiltiksellä. Jokainen teistä on löytänyt jotain mitä tehdä tai mistä olla kiinnostunut, siitä voitte olla pirun ylpeitä. Jokainen teistä on kaivertanut oman kivan kolonsa kiltaan, yliopistolle, työpaikalle ja ylipäänsä elämään. Joten tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että vaikka kuinka pimeä tuo oma kolo on, niin tulevaisuudessa sen on varmasti valoisampi.

P.S Zerg on OP
Oskari Järvinen, Kansainvälisyysvastaava

Hallitusvuodesta jäi käteen muutakin, kuin vain kymmeniä tunteja hallituksen kokouksissa. Opintovastaavan tehtävissä pääsin harjoittelemaan argumentointitaitojani useissa eri toimikunnissa ja neuvostoissa. Lisäksi opin paljon siitä, miten päätöksenteko yliopistolla etenee ja miten siihen vaikutetaan.
Vuoteen mahtui myös paljon poikkitieteellistä toimintaa oli se sitten Opintoneuvostossa muiden opintovastaavien kanssa tai sitten muiden kiltojen ja yhdistysten kanssa erinäisissä yhteistyössä järjestetyissä tapahtumissa, vujuilla tai wapputeltoilla. Kaikki poikkititeteellisyys ja uusiin ihmisiin tutustuminen oli mahtavaa!
Vaikka jatkankin killan ja yliopiston puolella aktiivitehtävissä ovat hallitushommat nyt vuoden lopussa jäämässä määrittelemättömän pitkälle tauolle. Vuosi oli ikimuistoinen, mutta nyt hyvää uutta vuotta 2020 koko Tietokillan jäsenistölle!
Otto Laitinen, Opintovastaavan

Ollut taas hauska vuosi kiltahommissa. Yhteisövastaavan homma on vastannut aika hyvin odotuksia ja ilmeisesti kaikki on sen suhteen mennyt ihan hyvin. Hallitus ja hallintorakenne on nyt aika ison muutoksen keskellä ja toivon että se sujuu ongelmitta ja niin kuin olemme tämän vuoden hallituksen kanssa suunnitelleet.
Vuoden ajalta on jäänyt mieleen monta highlightia. Titeenit hostattiin Otaniemessä ja meno oli sen mukaista. Vaikka Wappuna olin taas ullanlinnanmäellä neljältä aamulla kasaamassa grilliä ja fuksien ekalta viikolta muistan elävästi maanantain säätilan, näitäkään muistoja en vaihtaisi mihinkään. Ihan omana juttuna saan varmaan pian viimeinkin kandintutkintoni valmiiksi ja stressi siitäkin helpottaa.
Kiitokset kaikille teille mahtavasta vuodesta ja toivottavasti sama meno jatkuu vielä ensi vuosikymmenelläkin!
Elis Viitanen, Yhteisövastaava

Tänä vuonna vastuullani on ollut huudella tikkiläisille tapahtumistamme ja muista ajankohtaisista hupsutuksistamme. Olen siksi saanut olla perusteellisen tietoinen jotakuinkin kaikista touhuista killan piirissä, ja jokainen näistä tapahtumakalenterimme täytteistä on ilahduttanut persoonallisuudellaan ja/tai tarpeellisuudellaan. Melkein yhtä monesti olen saanut ilahtua kuullessani, että tapahtuma on myös onnistuneesti kerännyt kiltalaisia yhteen ja luonut mielenylennystä heidän keskuuteensa.
Minulla on ollut ilo ja kunnia seurata vuonna 2019 tohinaa Tietokillan kulissien takana hallituksesta käsin. Tälle kaukaa Kainuun korvesta muuttaneelle maalaiselle ovat killan ihmiset ja tapahtumat alusta lähtien muodostaneet kaikkein tärkeimmän henkisen tukikohdan täällä etelärannikolla. Erityisen upeaa on ollut huomata, että toimintamme on tänä päivänä ihan oikeasti monipuolista ja antaa ilolla tilaa uusille ideoille ja näkökulmille.
Siispä: kiitos Tietokilta, että olette olemassa, keksitte asioita ja pidätte huolta toisistanne. -20-luvulla jatketaan!
Katriina Kalliokoski, Tiedottaja

Taas yksi vuosi kiltatoimintaa takana ja kaikki odotukset on ylitetty niin fuksien kuin ahkerien toimarien ja hallituslaisten puolesta. vaikka olen ollut hallituksessa vain kolme kuukautta kaikennäköistä on kerennyt tapahtua: taphtumia ollut ja mennyt, uusi hallitus valittu, jallupullo kellotettu. Tästä lyhyestä emäntänä toimimisesta on jäänyt päällimmäiseksi positiivisia muistoja vaikka kaikki ei ole aina mennyt nappiin.
menoa ei ole hidastanut sitsi ruuan myöhästyminen taikka raakuus, eikä speksin jatkuva myöhästyminen. alussa jännitti tapahtumien perseelleen meno, mutta teidän arvon kiltalaisten asenne on auttanut minua selviämään vaikka kaikki ei menisi täydellisesti. hyvää uutta ja jatkakaa eteenpäin samalla positiivisella asenteella.
Iiro Koivulehto, Emäntä

IE on
Markus Mantila, Isäntä