Siirry pääsisältöön
TietokiltaTietokilta

Otaniemipeli

Otaniemipeli on lautapeli, jossa seikkaillaan Otaniemessä olutta juoden ja slimeä syöden. Otaniemipeliä pelataan vuosijuhlaviikolla, vaalikokouksen jatkoilla ja toisinaan muina ajankohtina. Ensimmäinen peli pelattiin ensimmäisten tietotekniikan opiskelijoiden fuksivuoden aikana '84-'85, eli peli on kiltaakin wanhempi.

Pelin kulku

Peliä pelataan vähintään kolmella kolmihenkisellä joukkueella. Joukkueita voi olla myös neljä tai jopa enemmän.

Peliä pelataan pelilaudalla, jossa on kuvattuna Otaniemi ja piirrettynä edettävä reitti. Reitillä edetään aina nopan osoittama ruutumäärä (heitetään kahta noppaa ja edetään pienemmän mukaan).

Pelin Historiaa

Alkuperäisen laudan on suunnitelleet ja tuottaneet Tarja Rautio, Erri Lindquist, Leena Kääriä, Senja Carlsson, Merja Tornikoski, ja Tuija Carlsson. Vanha pelilauta on piirretty vanhan kiltahuoneen pöydän alapintaan. Vaihtoehtoisesti pelilautana voidaan käyttää v. 2001 valmistunutta (päivitetty v. 2003) uutta lautaa. Uudessa laudassa on muutettu hieman reittiä ja lisätty erikoisruutuja (ruutujen määrä on sama kuin vanhassa).

Vaalikokouksessa 2008 hyväksyttiin ponsi, joka velvoitti Tietokillan hallitusta tutkimaan mahdollisuutta hankkia oma Tampere, esimerkiksi kiltahuoneelle. Samassa vaalikokouksessa Tietokillalle valittiin myös Tampereen suurlähettiläs, joka alkuvuodesta 2009 toimitti Tietokillan järjestämään Titeenien taistoon Otaniemipelin Tampere-lisäosan. Näin TiKH '09 täytti mallikkaasti ponnen, ja kilta sai oman Tampereen.

Vuonna 2025 on Otaniemipelin 40-vuotisjuhlassa korkattu käyttöön uusin lauta, johon on päivitetty Otaniemen karttaan esimerkiksi länsimetro, raide Jokeri, sekä uusia rakennuksia. 

Pelin Voittaminen

Pelin voittaa se joukkue, joka ensimmäiseksi pääsee tasaluvulla kiltahuoneelle. Mikäli joukkue heittää yli, joutuu se palaamaan taaksepäin vaadittavan matkan (eli esim. vanhalle kiltahuoneelle voi joutua useammin kuin kerran pelin aikana).

Kaljat

Pelin alussa jokaisessa ruudussa on IV-olutpullo. Kun joukkue päätyy ruutuun, jossa on pullo, joutuu joukkue juomaan sen, ennenkuin voi jatkaa peliä sakkokaljan uhalla.

Tavallisia ruutuja ei täydennetä uusilla pulloilla, vaan ne jäävät tyhjiksi.

Sakkokaljat

Peliä kannattaa pelata joukkeiden penseilyn estämiseksi sakkokaljoilla. Kahta eri systeemiä on käytetty. Vanha tapa on antaa joukkueelle sakkokalja, jos joukkue ei ole juonut pulloaan/​syönyt ruokaansa kun tulee seuraavan kerran heittovuoroon. Tätä tapaa käytettäessä kannattaa varata ämpäri/​joukkue pöydän viereen...

Uudempi tapa on lisätä hidastelevan joukkueen eteen tyhjään ruutuun kaljapullo. Tämä ei siis koske johtavaa joukkuetta eikä joukkuetta, jonka takana on pelaava joukkue. Myöskään mikäli johtavakin joukkue juo eikä heitä, ei kaljoja lisätä.

Tuomari

Pelin aikana tuomaria on toteltava ehdottomasti ja tämän sana on laki. Tuomari on aina oikeassa ja tämän vastustamisesta seuraa sakkoja.

Otaniemipelin Tampere-lisäosa

TiTen excubussi kaappaa joukkueen mukaansa Tampereelle, mikäli joukkue pysähtyy voimalaitoksen ja fyssanlafkan ruokalan välisessä risteyksessä olevaan ruutuun. Joukkue siirretään lisäosalaudan ensimmäiseen ruutuun (se valkoinen päätyruutu).

Erikoisruudut

Erikoisruudut etenemisjärjestyksessä ovat:

Wanha Lauta

Vanha lauta 1985

Vuoren ruokalaKemman kuppilaAlvariAS-kiltahuoneT-talon ruokalaFyssan ruokalaRaksan kiltahuoneSähkön ruokalaYTHSSmökkiKappeliGorsu3AOUBSTFUrheilukenttäPub JälkipeliKeltsuVanha kiltahuone

Uusi lauta 2001

OstariPuunjalostajakillan kiltahuoneVuoren ruokalaKemman kuppilaAlvariOLOhuoneTuAS-talon ruokalaProdekon kiltahuoneAS-kiltahuoneT-talon ruokalaKoneen kiltahuoneSähkölaitosFyssan ruokalaRaksan kiltahuoneSähkön ruokalaYTHSSmökkiKappeliUimahalliRantsuGorsu3AOUBSOK20TFUrheilukenttäPub JälkipeliKeltsuVanha kiltahuone

Uudempi lauta 2025

A-blocRaide-JokeriOikeustaloLintutorniSuoAlvariOLOhuoneDatabaseProdekon kiltahuoneSIKin kiltahuoneASkiTUASin ruokalaT-talon ruokalaDesign FactorySähkölaitosVanha kiltahuoneIK:n kiltisOssinlampiKvarkkiExcubussiYTHSTietokillan varastoTaikametsäKappeliRantasaunaGorsuSmökkiOssinsaunaOK20JMT1 aulaJMT3Otaranta 8UrheilukenttäTäffäDipoliX-burgera-blancAYYFK:n kiltahuoneInkubion kiltahuoneKoneen kiltahuone

Tampere-lisäosa

MikontaloKultainen ApinaTiTen kiltisTeekkarisaunaTupsulaEtuparkkiekskubussi